taikuriblogi

Olen nähnyt hyvän taikurin

On olemassa vanha sanonta ”kauneus on katsojan silmissä”. Sanotaan myös, että toinen pitää toisesta ja joku muu kolmannesta, sekä että makuasioista ei voi kiistellä. Silti siitä, mikä on hyvä ja mikä on vielä parempaa tai paras, väitellään koko ajan ihmisten puheissa ja mediassa.

Jokaisella ammattikunnalla on omat näkemykset siitä, mikä on heidän oman alansa parhaimmistoa. Alan tekijät ja harrastajat, jotka ovat vihkiytyneet asiaan syvällisemmin kuin maallikot, katsovat usein kollegoiden suorituksia paljon laajemmalla ja syvemmällä perspektiivillä.

Ajatellaan vaikka musiikin tekijöitä. Laulaja kuuntelee toista laulajaa ja pystyy pätevästi arvioimaan toisen suoritusta ja tekniikkaa. Hän kuulee siinä vivahteita mistä asiaan vihkiytymätön ei edes tiedä olevan olemassa. Hän saattaa kiinnittää huomiota esim. toisen vibraton käyttöön ja skaalavalintoihin. Tältä pohjalta kollegat arvoivat toistensa osaamista, kun taas maallikko, joille suurin osa taiteesta loppukädessä osoitetaan, näkee ja kuulee asiat ihan toisin.

Maallikolle on yllä olevassa esimerkissä tärkeintä mitä hän tuntee kuullessaan musiikkia. Ei hän välttämättä tiedä, että kyseinen laulaja on omassa ammattikunnassaan erittäin arvostettu tekniikkansa takia. Ja vaikka tietäisikin, ei maallikko osaisi sanoa miksi näin on. Maallikkoina me otamme vastaan ja joko hyväksymme tai hylkäämme. Kun joskus satuin katsomaan Salatut elämät sarjaa sen alkuaikoina, näki huonoja näyttelijäsuorituksia. Se oli aika selvää että näin oli, koska siellä oli paljon kokemattomia ja nuoria näyttelijöitä. Kokematon näyttelijä näyttelee vihastuvansa, mutta hyvä näyttelijä ei näyttele, hän on sitä mitä hän näyttelee ja siksi häneen uskotaan.

Takaisin hyvään taikuuteen:

Kun puhutaan taikatemppujen esittämisestä, tämä raja, miten maallikot näkevät taikurin, kuka on parempi tai vielä parempi taikuri, hämärtyy entisestään!

Kuvitellaan tilanne, missä aloitteleva taikuri tekee aika yksinkertaisen tempun, omaamatta paljoakaan esiintymiskokemusta, saati tekniikkaa. Koska yleisölle jää käsittämättömäksi mitä tapahtui, he automaattisesti olettavat taikurin olevan erittäin taitava tai vähintäänkin hyvä.

On olemassa taikavälinekauppoja, mistä voi ostaa välineitä joiden avulla joitain temppuja voi tehdä, niin että taikuri itse ei tarvitse melkein mitään taitoa tai sorminäppäryyttä.

Toisille taikureille ja varsinkin kauemmin alalla olleille ja syvällisesti ajatteleville esiintyjille tällainen yksinkertaisella tempulla maineen niittäminen on kauhistus. Temppu olisi voinut olla niin paljon parempi ja vaikuttavampi jos se olisi esitetty hyvin. Jos se olisi tehty dramaturgisesti paremmalla kaarella ja luotu jänniteitä ja erilaisia kiinnostuksen tarttumapintoja pitkin esitystä. Olisi voitu käyttää paljon parempaa tekniikkaa jne.

Tätä listaa voi jatkaa pitkään, mutta kumpi on oikeassa, maallikot vai syvällisemmin asiaan vihkiytyneet?

Vastaus ei välttämättä ole ihan helppo, mutta koitan katsoa sitä parista eri näkökulmasta:

Jos palataan aloittelevaan taikuriin, jonka temppua maallikot eivät ymmärrä ja sen perusteella ajattelevat taikurin olevan hyvä. Tässä tapauksessa ei tietenkään voida sanoa, että maallikot olisivat väärässä! Maallikon kokemus on, että hän näki jotain käsittämätöntä ja sen perusteella hän arvioi. Mutta jos sama maallikko näkisi kaksi taikuria samana iltana, silloin hänellä olisi jo perspektiiviä ja hän pystyisi paremmin arvioimaan näkemäänsä. Maallikko asettaisi taikurit paremmuusjärjestykseen omassa mielessään.

Näin katsoja voisi esimerkiksi todeta nähtyään kaksi taikuria, että se toinen oli ihan hyvä, mutta toisesta tykkäsin enemmän, koska hän oli parempi esiintyjä.
Eli vertailukohtia tarvitaan, jotta voidaan oikeasti arvioida!

Mutta tilanne on usein sellainen, että monet ihmiset näkevät taikurin kerran elämässään ja sen perusteella he arvioivat koko ammattikuntaa. Ei ihan reilua ainakaan taikureiden näkökulmasta...

Toisaalta jos taikuri on erittäin hyvä, hän voi tehdä lähtemättömän vaikutuksen. Silloin ei välttämättä tarvita vertailukohtaa. Mutta tällainen taikuri osaa ihan varmasti muutakin kuin tehdä temppujaan. Hän on ihan varmasti hyvä ja valloittava esiintyjä, hän osaa ottaa yleisön, hänellä on show rakennettu niin, että siinä on hyvä dramaturginen kaari, hänellä on loistava ajoitus kaikessa mitä tekee ja sanoo. Hän on kokenut ja lahjakas esiintyjä, joka on käynyt läpi pitkän koulun ollakseen siinä pisteessä missä on. Hän ansaitsee saamansa kiitokset!

Tällaisessa tapauksessa yleisö tietää nähneensä hyvän esityksen. Esitys toimi niin monella tasolla ja kosketti yleisöä. Katsojat menevät kotiin ja muistavat kokemuksensa ja kertovat siitä tutuilleen.

Liian tekninen taikuri:

Mutta entäpä jos katsojat näkevät taikurin joka on oman koulukunnan mielestä erittäin taitava ja syvällinen taikuuden tulkitsija, mutta hän koskettaa yleisöä pienemmässä mittakaavassa eikä niin monella tasolla kuin edellinen esiintyjä.

Oman alansa ihmisiä tämä taikuri koskettaa syvästi, koska juuri tätä aspektia (esimerkiksi loistavaa tekniikkaa) kollegat haluavatkin nähdä ja sitä he parhaiten ymmärtävät ja osaavat arvostaa.

Kyseinen esiintyjä tietää itsekin olevansa pitkällä omalla alallaan. Hän on myös antanut paljon päästäkseen pisteeseen missä hän on. Mutta jos maallikkoyleisöltä kysytään, he pitävät ensimmäistä esiintyjää parempana, koska hän pääsi lähemmäs yleisöä ja kosketti heitä syvemmin.

Tällaisissa tapauksissa voi helposti syntyä väärin ymmärrettyjä taiteilijoita. Voi myös syntyä katkeria taiteilijoita. He tietävät olevansa alansa parhaimmistoa, mutta silti he eivät saa samanlaista mainetta ja kunniaa suuren yleisön silmissä kuin yleisön rakastamat kollegat.

Mikä sitten on oikea tapa?

Muistan kun itse aloitin ammattimaisen esiintymisen 90-luvun puolivälissä. Halusin silloin alussa tehdä mitä mahdottomampia temppuja. Halusin hämmästyttää yleisöä sekä antaa heille taikuuden kokemuksen. Halusin lukea ajatuksia, ennustaa tulevia tapahtumia ym. ihmeellistä.

Pikkuhiljaa huomasin, että tämä tie ei omalla kohdallani johtanut pitkälle. Saatoin kyllä saada yleisön ihmettelemään, miten joku temppu oli mahdollinen, mutta huomasin usein, kun esiinnyin maallikkoyleisölle, että kaikkia tällainen temppuilu ei koskettanut. Se oli minun tapani lähestyä taikuutta ja tätä alaa, mutta jotta saisin yleisön oikeasti pitämään nauttimaan esityksistäni, minun piti esiintyä niin että sain koko yleisön mukaan, eikä vain osaa siitä.

Alkoi pitkä koulutusjakso, jossa etsin vastauksia, kokeilin kaikkea, katsoin toisia esiintyjiä ja mietin mikä heidän esityksessään oli hyvää ja miksi jostain pidettiin ja toisesta taas ei. Kävin taikurikongresseissa ympäri maailmaa, luin paljon ja tutkin paljon.

Koitin mahdollisimman tarkkaan ymmärtää mikä on hyvä taikaesitys katsojan silmissä. Tässä voi helposti ajatella, että tällainen esiintyjä ei ole oma itsensä vaan koittaa vaan kosiskella yleisöä ja saada sitä kautta hyväksynnän. Itse näen asian päinvastoin: tässä hylätään omat kapeat näkemykset ja omat preferenssit ja lähestytään kokonaan toista kautta. Haluan nimenomaan antaa yleisölle parhaan mahdollisen kokemuksen ja siihen ei pääse, ellei parhaalla mahdollisella tavalla ymmärrä esitystä katsojan kannalta.

Yhteenveto

Kukaan ei voi sanoa, että se mitä tein olisi oikein tai että joku toinen tapa olisi väärin. On olemassa paljon ns. ”marginaalimusiikkia” mitä vain harvat kuuntelevat, mutta sille on kuitenkin yleisönsä. Samalla tavalla on olemassa erilaisia taikureita ja esiintyjiä. Kaikki on kiinni siitä mitä itse haluaa ja minne pyrkii. Toinen määräävä tekijä nykymaailmassa on taloudellinen tilanne. Jokaisen pitää leipänsä ansaita, mutta jotkut tyytyvät vähempään ja pitävät kiinni ideologiastaan. Tämä on hyvin kunnioitettava ja jopa uhrautuva asenne. Itse heitin aikoinaan kaikki omat preferenssit romukuoppaan ja lähdin rakentamaan taikurinrooliani uudesta näkökulmasta.

takaisin blogisivulle