Kim Wist
Tällä sivulla kirjoitus "avustajan kanssa lavalla",
muut blogikirjoitukset listattuina linkeissä alla:
Tiedättekö, että esiintyvän taiteilijan työ on välillä melko vaativaa? Haaste on siinä, että joka kerta kun esiintyy, on oltava parhaimmillaan. Esiintyessä ei saa millään tavalla näyttää jos sinulla on huono päivä tai vaikka oma elämäntilanne olisi sillä hetkellä haastava. Parastaan on annettava, oli tilanne millainen tahansa. Mutta välillä vastaan tulee tilanteita, jotka eivät riipu itsestä, jolloin tähän parhaimmillaan olemiseen ei aina kykene.
Esiintymistilanne:
Oma esitykseni on luonteeltaan hyvin humoristinen ja käytän muutamia yleisöavustajia esityksessä. Avustajia käytän sekä aikuisten että lastenesityksissä.
Avustajan kanssa tulee usein spontaaneja sekä hauskoja tilanteita. Olen silti vuosien varrella tullut varovaisemmaksi tyylissä, miten avustajaa käsittelen ja kenet lavalle pyydän. Koitan ensin lukea mahdollista avustajaa yleisön joukosta jo ennen kuin edes pyydän häntä lavalle. Avustajan kanssa yhteispeli voi nostaa esitettävän numeron ihan uusiin sfääreihin, joten on tärkeää että avustaja on "mukana leikissä".
Pyrkimykseni on aina antaa parasta asiakkaalle, koska asiakkaan näkökulmasta taikuriesitys on kokemuksena ainutlaatuinen ja hän usein maksaa reilun esiintymiskorvauksen. Ennen jokaista esiintymistä, olkoon kyseessä kuinka pieni tai iso tilaisuus hyvänsä, sanon aina itselleni: haluan antaa kaikkein parasta mihin kykenen tälle yleisölle! Mielestäni tämä asenne ja mentaalinen valmistautuminen voi viedä esityksen kohti korkeuksia ja yhteistä iloa, mitä vilpittömästi haluan tuottaa.
Esiintyminen on tilanne missä kohdataan - yleisö kohtaa esiintyjän ja päinvastoin. Kun psykologisesti ajattelee kohtaamisia elämässä, niin jokainen tapaaminen jättää aina jotain jälkeensä. Joskus sitä ei huomaa, koska kyseinen tapaaminen ei "keinuttanut omaa venettä" millään tavalla, mutta monissa tilanteissa sen huomaa selvemmin; vene saattaa keinua niin, että joutuu käyttämään äyskäriä, tai se saattaa keinahdella paljonkin, mutta iloisesti.
Oma tahtoni on siis, jättää jälkeeni yleisölle iloinen ja kevyt tunnelma. Näin tapahtuukin, paitsi jossain harvoissa tapauksissa, missä olosuhteet tai juopunut yleisö tekee sen vaikeaksi. Niin kuin totesin, avustajan tuominen lavalle voi tuoda esiin hauskoja spontaaneja tilanteita, jotka nostavat esityksen uusiin korkeuksiin.
Tunteet pelissä
Esiintyminen on eräänlaista lainelautailua; surffausta tunteiden aalloilla; kun asiansa osaava esiintyjä antaa omasta itsestään kaikkensa ja parastaan, niin yleisö vastaa siihen positiivisella tunteella, joka voi olla iloa sekä myötäelämistä. Tilassa missä esiintyy, tämän tuntee selvästi. Jos olet viettänyt aikaa samassa huoneessa missä on ahdistunut ihminen, sen tunteen voi itsekin kokea. Tai jos itselläsi on hankala päivä, mutta kohtaat hyvin iloisen ihmisen, tuo kohtaaminen saattaa muuttaa koko päivän kulun - kohtaamiset vaikuttavat!
Samalla tavalla, esiintyessä herkkä artisti myös tuntee nämä yhteiset tunnevirtaukset selvästi. Kyseessä on ikään kuin hyväksyntä, jonka yleisöltä saa. Sen vastakohta on yleisön kielteisyys - sinua ei hyväksytä ja sinusta ei pidetä. Sellaista ei kukaan esiintyjä halua, mutta opetteluvaiheessa, eli uran alussa, tätä joutuu tietenkin kokemaan, ennen kuin on oppinut esiintymään ja kehittynyt esiintyjänä. Silloin tämä kielteisyys itse asiassa toimii lannoitteena, josta maaperästä pikkuhiljaa kasvaa hyvä esiintyjä, jos olosuhteet ja tahto vaan ovat oikeassa linjassa. Oman taikuriurani alussa tuli tietenkin paljon tällaisia kokemuksia, mutta kun nyt katson taaksepäin, on todettava, että niistä haastavista kokemuksista oppi kaikkein eniten.
Avustajan saattaminen naurunalaiseksi?
Onnistunut huumori on kuin veteen piirretty viiva ja tarkkaa tasapainoilua. Jos ylittää rajan, eli menee mauttomuuksiin, yleisö hylkää sinut. Jos sen tekee oikein, kaikki ovat hyvällä mielellä. Tänä aikana, jolloin sosiaalinen media on vahvana ja julkisuuden ihmisistä puhutaan herkästi mitä vaan, on noussut esiin teema, kuinka tärkeätä on miten toisia kohdellaan. Silti olen sitä miltä, että on oltava rohkea ja uskallettava viedä tilanteita kohti edellä mainittuja rajoja! Avustajan kanssa oleminen on kuin tanssia; joskus tanssi on hieman jäykkää, vaikka kuinka yrittäisi viedä, mutta useimmiten kaikki sujuu kevyesti ja iloisesti.
Havainnollinen esimerkki
Jos taikuri antaa avustajalle esimerkiksi jonkun välineen, joka kuitenkin avustajan kädessähetken kuluttua menee rikki, on kyseessä hauska/hassu tilanne ja todennäköisesti avustaja ymmärtää huumorin mihin tässä tähdätään ja elää mukana. Tällöin kuitenkin yleisö nauraa avustajalle, eli voidaan ajatella, että yleisöavustaja saatetaan lavalla naurunalaiseksi. Mutta asiaa voi miettiä myös toisin: yleisöavustajan kanssa sattui hauska ja harmiton tilanne, joka tuotti kaikille iloa. Yleisöavustajasta tulee osa esitystä, josta kaikki nauttivat ja hän saa paljon positiivista huomiota.
Lapset ovat mutkattomia ja sen takia suurin osa lapsi avustajista pitää tällaisia tilanteita aina vain hauskoina. Lapsethan etsivät iloa kaikesta mitä he tekevät. Kun ihminen aikuistuu, hän jossain vaiheessa unohtaa tämän lapsenomaisen ilon hakemisen, vakavoituu ja saattaa huomaamattaan ja vahingossa alkaa etsimään ihan vääriä asioita; sellaisia mitkä tekevät hänet ennen pitkää onnettomaksi!
Eihän tästä ketään voi eikä pidä tuomita, mutta näin elämä meitä vie.
Jos ajatellaan huumoria yleensäkin, siihen hyvin usein sisältyy jonkun ihmisen tekeminen tai tavallisuudesta poikkeava tilanne. Ajatellaan vaikka klassista banaaninkuoreen liukastumista. Valkokankaalla ja TV:ssä huumorin kohde on näyttelijä, joka on ottanut tämän roolin vapaaehtoisesti (tai ohjaajan käskystä), mutta kun tehdään live esitystä ja otetaan lavalle yleisöavustaja, tilanne on toinen. Jos avustaja ei osaa nauraa itselleen ja silti tuotetaan tilanteita, missä yleisö nauraa avustajalle - vaikkakin täysin harmittomissa yhteyksissä ja mitään pahaa tarkoittamatta, avustaja voi silti kokea tilanteen ikäväksi.
Toinen asia mikä pitää ottaa huomioon, on se, että joskus aikuiset eivät halua tulla avustamaan esityksessä. He saattavat ehkä ennekkoon jännittää tilannetta ja toivoa ettei heitä valita. Sitten jos he kuitenkin löytävät itsensä lavalta, he huomaavat että kokemus olikin hauska ja vapauttava. Lapset taas tulevat mielellään avustamaan taikuria ja jopa vaativat saada tulla auttamaan.
www.kimwist.com © Kaikki oikeudet pidätetään | Vieraile myös GoogleBusiness sivulla | Tietosuoja
Facebook Twitter Flickr